|
LAURI LUNDELIN
|
|
Lauri poistui keskuudestamme 6/5 2005 Kaarinan terveyskeskuksen
vuodeosastolla lyhyen mutta agressiivisen sairauden murtamana.
Hänen aito ja vakaa uskonsa ei pettänyt kertaakaan, päinvastoin hänen
uskonsa auttoi häntä jättämään tulevaisuutensa luottavaisin mielin Herran huomaan.
Hän nukkui pois rauhallisin mielin.
|
|
Vaimoni Annican isä oli loistava seuramies, kun hän puhui muut kuuntelivat.
Hänellä oli valtavan laaja tietopohja melkeinpä asiasta kuin asiasta ja hänen kertomatyylinsä oli niin mukaansa tempaavaa ettei ajankulua edes huomannut. Kerrankin olimme myöhästyä laivasta jäädessämme kuuntelemaan häntä.
Koskaan hän ei ylvästellyt tiedoillaan vaan päinvastoin useasti kyseli muiden
mielipidettä käsiteltävästä aiheesta.
Laurin koko olemus loisti vakaata ja turvallista mieltä, hänen
ennakkoluulottomuutensa ja hyväntahtoisuutensa oli vertaansa vailla.
Kaikkiin meihin joilla oli kunnia tuntea hänet hän on jättänyt lähtemättömät
muistot sydämmiimme.
Se suuri tyhjä paikka minkä hänen kuolemansa on jättänyt tulee täyttymään
hienoista muistoista ja kokemuksista jotka jaoimme hänen kanssaan.
Muistosi kaunis voimaa antaa
surun raskaan hiljaa kantaa
Omaiset
|
|
Den här sidan ändrades senast 2005-05-23
|