Perillä ollaan. Siitä olikin vierähtänyt pyöreästi noin 30 vuotta kun
viimeksi täälläpäin tuli ajeltua. Ohi olisimme ajaneet ellei tutun
näköinen pensapumppu olisi seisonut samalla paikalla kuin viimeksi.

Kolmen aikaan iltapäivällä oli mökki vuokrattu ja tavarat saatu autosta
sisälle - ne ehtisi järjestää myöhemminkin sillä nyt mentäisiin
syömään kun molemmilla oli kamala nälkä. Ravintolan annokset
olivat sitä luokkaa että isompikin mies varmasti tuli kylläiseksi vaikka
henkilökunta nimitteli "Metsästäjän leipää" ja "Hampurilaista Hossan
Tapaan" pikkulämpimiksi. Ihmettelimme mielessämme minkä
kokoisia ovat sitten ne "oikeat" annokset?

Pari päivää meni ihmetellessä. Käveltiin ja ihailtiin ympäristöä. Sitä oli
kuin toisessa maailmassa - rauhallista, stressi oli kuin pois pyyhitty.
Paratiisi maan päällä. Paremmin ei voisi olla, säät suosi meitä,
hyttysistä ei ollut tietoakaan ja henkilökunta oli aivan fantastista. Niin
hienoa oli ettei sieltä raaskinut lähteä pois. Kävimme toimistossa
vuokraamassa parin viikon "jatko-ajan", Hossan Lomakylässä ei
näköjään mikään ole mahdotonta - paikka oli täysi, mutta mökki
löytyi.

Kaksi viikkoa meni aivan liian nopeasti mukavien paikkakuntalaisten
seurassa.
Koko aikana Mersu ei liikkunut kun kerran - oli käytävä Kuusamossa
pankissa.

Viihdyimme Hossassa niin hyvin että päätimme tulla syksyllä
uudelleen.

Toinen matka:
Den här sidan ändrades senast 2005-03-22