Matka alkoi Tukholmasta 30/6 2001
kello 05.00 ja päämäränä oli Hossa
Suomen itärajalla - suurinpiirtein
Kuusamon ja Suomussalmen
puolessavälissä.




Tukholmasta Haaparantaan on nelostietä 1050 km ja se paahdettiin
yhtäsoittoa. Torniosta eteenpäin otettiin sitten rauhallisesti, kuitenkin niin
että illaksi ehdittiin Rovaniemelle sen verran ajoissa että saatiin yöpaikka
järjestettyä.

Neljä päivää pyörittiin pohjoislapissa. Rovaniemellä tuhraantui
puolipäivää Joulupukin "turisti-ansassa" ja toinen päivän puolikas
Tankavaaran kultamuseolla. Illalla tultiin Saariselälle jossa yövyttiin. Siellä
oli niin hienoa ja korkealuokkaista palvelua että jäimme sinne muutamaksi
päiväksi ja käytimme sitä tukikohtana kiertäessämme Lappia.

Saariselältä oli hyvä jatkaa kohti pohjoista. Yhdessä päivässä ehti kiirettä
pitämättä ajaa reitin Saariselkä - Ivalo - Inari - Lemmenjoki edestakaisin.
Iltapäivällä oltiin takaisin senverran aikaisin että ehdimme vielä käydä
Kaunispään tunturin huipulla. Mikä näkö-ala, sieltä näki niin pitkälle kuin
vain viitsi katsoa - mahtavaa. Ruokailu huipulla sijaitsevassa ravintolassa
loi viimeisen silauksen Saaiselällä oloon.

Köröttelimme hissukseen etelän suuntaan. Taakse jäi Porttipahdan ja
Lokan tekojärvet, Sodankylä, Pelkosenniemi, Kemijärvi ja Salla.
Oulangan kansallispuistossa viihdyttiin joku tunti ennen kuin jatkettiin
matkaa Kitkajoelle jossa yövyttiin.

Rukalla juotiin aamukahvit ja lähetettiin taas kortteja. Kuusamoon tultiin
puoliltapäivin, kehitettiin valokuvat ja tutustuttiin kaupunkiin ja sen
ympäristöön.

Maali alkaa häämöttämään, Hossaan ei ole enää kuin vaivaiset 80 km
matkaa. Tie on kapea ja mutkikas mutta hyväkuntoinen. Lapissa tiet ovat
yleensäkin erittäin hyväkuntoisia.
Matka jatkuu:
KUVAGALLERIA:
Den här sidan ändrades senast 2006-05-18